Lastensuojelun ongelmat perustuvat alalla kiertäviin monenlaisiin uskomuksiin, jotka jotkin perustuvat tieteelliseenkin tietoon, toiset taas eivät. Tieteellisessäkin tiedossa on ongelmana, että se on usein varsin koulukuntaistunutta ja lastensuojelussa saatetaan poimia nähtäviä ongelmia eri koulukunnista.
Lastensuojelun ongelmat lähtevät monista tekijöistä, mutta ongelmien suurimmat lähteet on kirjattu lakiin. Toiminta ongelmatilanteissa perustuu lapsen etuun, joka on määritelty muun muassa lastensuojelulaissa (4 §). Siinä keskeisimpiä lastensuojelun puuttumista ohjaavia seikkoja ovat, miten toimenpiteet ja ratkaisut turvaavat lapselle:
- tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin sekä läheiset ja jatkuvat ihmissuhteet;
- mahdollisuuden saada ymmärtämystä ja hellyyttä sekä iän ja kehitystason mukaisen valvonnan ja huolenpidon;
- taipumuksia ja toivomuksia vastaavan koulutuksen;
- turvallisen kasvuympäristön ja ruumiillisen sekä henkisen koskemattomuuden;
- itsenäistymisen ja kasvamisen vastuullisuuteen;
- mahdollisuuden osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissaan; sekä
- kielellisen, kulttuurisen ja uskonnollisen taustan huomioimisen.
Näistä lastensuojelun puuttuminen koskee ehkä tavallisimmin kohtia 1, 2 ja 4, jotka usein koetaan selvimmin ongelmalliseksi.
Lastensuojelun uskomusmaailmassa ehkä keskeisintä on käsitys, että kotiolojen, kasvatuksen ja “ammattilaistason” hoidon merkitys ovat lapselle erittäin tärkeitä. Työntekijät saattavat kokea, että pienetkin poikkeamat ideaalista vaarantavat lapsen kehityksen. Käytännön työskentelyssä ja päätöksissä nämä näkyvät moninaisissa vähäisiltä vaikuttavissa huolenaiheissa, joilla perustellaan toimia avohuollon toimista sijoitukseen.
Lastensuojelulaki edellyttää myös toimimaan mahdollisimman hienovaraisesti. Tämä on varsin usein ristiriidassa sen kanssa, että lastensuojelu puuttuu tilanteisiin tavallisesti pakkotoimin ja käytännössä aina tunkeutuu perheiden yksityisyyteen. Tämä helposti vaarantaa myös lapsen edun, vaarantaessaan vanhemmuuden ja kärjistäen perheiden ongelmia. Voidaankin sanoa, että lastensuojelulaki on herkästi ristiriidassa itsensä kanssa, varsinkin jos sen hienovaraisuuteen velvoittavia kohtia ei huomioida työskentelyssä vakavasti.
Tukeutuminen empirismiin ja kasvatuksen myyttiin
Kun halutaan edistää lapsen edun mukaista tasapainoista kehitystä ja hyvinvointia, lastensuojelussa usein ajatellaan kasvatuksen ja kodin olosuhteiden olevan perustavanlaatuisen tärkeitä. Lastensuojelulainkin (4a §) mukaan lastensuojelun on turvattava lapsen hyvä hoito ja kasvatus.
Näitä aiheita on tutkittu kehityspsykologiassa, mutta lastensuojelussa tulee ensimmäiseksi ongelmaksi, että esimerkiksi sosiaalityöntekijöillä on yhteiskuntatieteellinen koulutus ja käsitykset lapsen kehitykseen vaikuttavista tekijöistä perustuvat paljolti maallikkotietoon. Lastensuojelu toisinaan toimii yhteistyössä psykologian tai psykiatrian koulutuksen saaneiden kanssa, mutta se ei vielä takaa arvioiden objektiivisuutta.
Psykologian ja psykiatrian piirissä on tuotettu paljon tutkimuksia ja oppeja lapsuuden kokemusten vaikutuksesta lapsen kehitykseen. Näitä oppeja on pyritty sisällyttämään myös lastensuojelun toimintaperiaatteisiin. Toiminnassa tulisi kuitenkin huomioida kehityspsykologian ja psykiatrian koulukuntaisuus siten, ettei lastensuojelua perustettaisi dramaattisimpiin ja (siksi ehkä helposti) tunnetuimpiin oppeihin.
Kehityspsykologiassa keskeisimpiä koulukuntajakoja on jako nativismin ja empirismin välillä. Nativismin mukaan tietyt asiat ovat synnynnäisiä, mukaan luettuna monet persoonallisuuden piirteet. Empirismi taas korostaa oppimista kokemusten (kreik. empeiria) myötä. Pisimmälle vietynä on empirismin piirissä käsitettty vastasyntynyt lapsi “tyhjänä tauluna”, jonka kaikki olemus määrittyy yksinomaan kokemusten myötä.
Nativismin ja empirismin kiista ulottuu kauas filosofian historiaan. Vasta 1900-luvun lopulla ensin sosiobiologia ja sitten evoluutiopsykologia tekivät aiemmin filosofisesta kysymyksestä luonnontieteellisen.
1900-luvun loppupuolella nativismin ja empirismin erottelu on näkynyt tiedeiden välisessä pitkässä kiistasta luonnosta vastaan kasvatus (Wikipedia), jossa luonnolla tarkoitetaan synnynnäistä ja kasvatuksella paitsi opittua, erityisesti kasvattajien opettamaa. Siinä, kun empirismiin sisältyy konstruktivismi, jossa lapsi itse konstruoi käsityksensä ja moraalinsa, kasvatusajattelussa ajatellaan, että ne annetaan yläpuolelta eli opetetaan.
Keskittyminen kasvatukseen on yleistä erityisesti yhteiskuntatieteissä, kun taas erityisesti biologiassa nähdään myös käyttäytymispiirteiden synnynnäinen merkitys. Yhteiskuntatieteissä on menty niinkin pitkälle, että on ajateltu ihmisen olevan syntyessään “tyhjä taulu” ja ihminen muodostetaan opetuksen ja erityisesti kasvatuksen avulla.
Naiivi tukeutuminen empirismiin ja kasvatukseen on osoittautunut tieteellisesti heikoksi erityisesti käyttäytymisgenetiikan valossa. Tutkimalla persoonallisuuspiirteitä huomioiden sisaruussuhteet, on saatu määritettyä piirteiden geneettinen perinnöllisyyttä. Erityisen merkittäviä ovat olleen kaksostutkimuksesta identtisillä kaksosilla saadut tulokset.
Lastensuojelussa usein työskennellään asiantuntijoiden kanssa, joiden koulutukseen sisältyy näiden koulukuntaisuuksien tunteminen. Siitä huolimatta koulukuntaisuudet vaikuttavat myös asiantuntijoiden kantoihin. On myös vaikea nähdä, miten sosiaalityöntekijä voisi kyseenalaistaa yhtä koulukuntaa edustavan asiantuntijan lausunnon. Tarvittaisiin siksi laaja-alaisempaa arviointia, jossa huomioitaisiin koulukuntaisuuksia suhteessa lastensuojelun puuttumisen suhteellisuusperiaatteeseen ja puuttumisesta aiheutuviin merkittäviin riskeihin.
Traumatarusto
Lastensuojelulaki edellyttää puuttumista, mikäli lapsen kasvuympäristö “vaarantaa lapsen kehityksen”. Määritelmä on varsin lavea ja lastensuojelussa sitä myös tulkitaan varsin laveasti. Julkisuudessa näkyvissä tapauksissa toistuvat usein sijoitukset kodin ulkopuolelle kodin tapahtumien vuoksi. Sellaisia saattavat olla vanhempien välinen parisuhdeväkivalta, riidat tai päihteiden käyttö. Lapset eivät saisi kokea itseensä eivätkä läheisiinsä kohdistuvaa väkivaltaa. Sellaista on myös ruumiillinen kuritus, joka on laissa rangaistavaa.
Pyrkimys turvalliseen lapsuuteen on varmasti hyvä. Vaikeampi kysymys on, mitä pitäisi tehdä, jos se ei kaikin osin toteudu. Huostaanotto ei saisi olla ainoa keino, joka itsessään vaurioittaa lapsen lapsuutta ja elämää vakavasti.
Lastensuojelun piirissä on paljon käsityksiä erilaisten kokemusten traumatisoivasta vaikutuksesta. Osin niiden alkuperä on psykologiasta ja psykiatriasta, mutta jälleen törmätään koulukuntaisuuteen.
Australialainen psykologian professori Nick Haslam on kirjoittanut psykologian käsitteiden ryömimisestä (Concept creep: Psychology’s expanding concepts of harm and pathology, 2016). Alkujaan trauma tarkoitti fyysistä traumaa, kuten aivovauriota. Se kuitenkin lainattiin psykologiaan traumaperäisen stressihäiriön kohdalla. Siinäkin trauma määritellään hyvin erityiseksi; sellaiseksi, joka on tavanomaisten elämänkokemusten ulkopuolella ja aiheuttaisi merkittävää hätää useimmille, kuten sota, raiskaus tai kidutus. Oireita saattavat olla vakava ahdistus, paniikkikohtaukset, unettomuus ja takaumat. 2000-luvulla traumaksi on kuitenkin alettu kutsua monenlaisia kokemuksia, jotka henkilö itse kokee itselleen haitalliseksi. Objektiivisesta määritelmästä on siten siirrytty subjektiiviseen, jossa trauma ja vahinko määritellään omien tuntemusten perusteella. Ongelma syntyy, kun subjektiivinen trauma yhdistetään mielikuvissa vakavan määritelmän mukaisiin seurauksiin.
Lastensuojelu traumojen aiheuttajana
Psyykkiset uhat eivät koske vain lapsia. Ihmisen kotiin ja yksityisyyteen tunkeutuminen ja lasten ja parisuhteen rikkominen tai sillä uhkaaminen voivat olla sen tason tekijöitä, jotka voivat laukaista vanhemmissa traumaperäisen stressihäiriön. Vastaavasti sama voi tapahtua lapsille sijoituksen kodin ulkopuolelle yhteydessä.
Ks. Puuttumisen psyykkiset vaikutukset.
Ylikorostuuko väkivallan merkitys?
Lastensuojelulaki edellyttää takaamaan lapselle turvallisen kasvuympäristön ja ruumiillisen sekä henkisen koskemattomuuden. Kuten muissa lastensuojelun ongelmissa, aiheessa tulisi kyetä tunnistamaan ongelmien todellinen merkitys ja toisaalta takaamaan suhteellisuus lapsen kehitystä itsessään vaarantavalla puuttumisella.
Kodeissa on väkivaltatilanteita spektrin laidasta laitaan. Kovimmassa laidassa tapahtuu oikeasti hengenvaarallista ja helposti traumatisoivaa väkivaltaa; Suomessa tapahtuu vuosittain useita aikuisen tai lapsen kuolemaan johtavia väkivaltatapauksia.
Toisaalta ehkä lievimmässä päässä, 41 % vanhemmista joskus käyttää ruumiillista kuritusta (Uusimaa 2017), kuten tukistamista, siitä huolimatta, että vain noin 10 % hyväksyy kurituksen. Parisuhdeväkivaltaa on kokenut noin 16 % yli 15-vuotiaista (Tuhansien iskujen maa – Miesten kokema väkivalta Suomessa. Markku Heiskanen & Elina Ruuskanen. Helsinki 2010), viimeisen vuoden aikana nykyisessä suhteessa 3,2/4,1 %. Jos parisuhdeväkivaltaa tapahtuu saman verran myös lapsiperheissä, merkitsisi se jopa noin 7 %:ia perheistä. Jos lastensuojelu puuttuisi kovimmalla kädellä kaikkeen ruumiilliseen kuritukseen tai parisuhdeväkivaltaan, moninkertaistuisi huostaanotettujen lasten lukumäärä kertaheitolla.
Lastensuojelulle tavallinen tapa reagoida epäiltyyn parisuhdeväkivaltaan on edellyttää, että väkivaltaa kokenut vanhempi muuttaa lapsen kanssa välittömästi erilleen. Tavallisesti tämä tarkoittaa lähtemistä turvakotiin lapsen kanssa, lapsen kiireellisen sijoituksen uhalla. Tavallisimmin vanhemmat eivät suostu eroamaan, jolloin lapset saatetaan sijoittaa ja lopulta huostaanottaa. Jos kaikki tapaukset käsiteltäisiin, käytännössä siis jopa 7 % perheistä pitäisi joko hajoittaa tai lapset huostaanottaa vuosittain.
Siinä, missä näissä tilanteissa tarvittaisiin rajanvetoa, saatetaan toimia nollatoleranssilla. Tapahtumia käsitellään usein mielikuvatasolla, jossa mielikuvat ovat dramaattisimmasta päästä. Lähisuhdeväkivallan näkeminen ja ruumiillinen kuritus saattavat tuntua useimmista vastenmielisiltä.
Väkivallan vakavia seurauksia saattavat korostaa lastensuojelupalveluita tuottavien yritysten viestintä, johon saattaa olla hyvä suhtautua markkinointiviestintänä. Esimerkiksi Avosylin-yhtymä on tuottanut virtuaalilaseilla katsottavia videoita (Yle 26.11.2021), joissa lastensuojelun koulutettavat pääsevät näkemään “lapsen näkökulmasta”, miltä vanhempien vihamielisyys näyttää. Annetussa näkökulmassa jää huomiotta se, että videoilla esiintyvät aikuiset ovat katsojalle täysin tuntemattomia, sen sijaan että olisivat turvallisiksi koettuja vanhempia. Kuvakulma on aikuiselle myös hyvin poikkeava ja siksi ehkä pelottava, kun taas lapselle se on normaali.
Lähteitä
Lastensuojelun työntekijät näkevät, mitä lapsen kaltoinkohtelu voi olla – uusi virtuaalitekniikka tuo lapsen kokemukset aikuisten silmille (Yle 26.11.2021).
Lapsuuden traumoja korostetaan nyt joka paikassa – Psykiatrin mielestä kannattaisi keskittyä ihan toiseen asiaan. (Apu 17.10.2023)
2023-10-17 Toimitus